Tavallisesti pidän kirjoista, joissa kuvataan baarielämää ja epätavallisia suhteita. Kun kesälomalla luin Loisan Julkeat, pidin siitä. Nyt, kolme kuukautta myöhemmin, en ole enää varma.

Julkeiden naiskertoja pitää baareista, rahasta, juomisesta ja naimisesta. Yöelämä on erityisen makoisaa, jos joku muu maksaa. Sitä varten on suhde Pankkiautomaattiin eli Annaan. Helsingin yötä varten kertojalla on Max, luottoyöjalkailija ja paras ystävä.
 
Kerronta on ihan vetävää, ja kirjan lukee nopeasti. Sen ongelma on kuitenkin sama kuin liiallisen baarissa käymisen: se alkaa pikku hiljaa tylsistyttää. Baarissa käyminen kun on loppujen lopuksi aina sitä samaa: värikkäitä drinkkejä, ruskeita shotteja, tahmeita pöytiä, parinmuodostusrituaaleja ja loppuillan itkuista draamaa. Sitä ei jaksa kovin monta sataa sivua.
 
Kirjan pelastus on se, ettei se sorru moralisointiin eikä niin sanotun normaalin elämän ylistykseen. Illuusio siitä, että baarissa riekkuminen voi jonkun mielestä olla hauskaa hamaan tappiin asti, että se voi RIITTÄÄ ikuisesti, on paljon mielenkiintoisempi.