Marja-Liisa Heino tunkeutui tajuntaani ensimmäistä kertaa Helsingin Kirjamessuilla 2006, kun olin kuuntelemassa esikoiskirjailijoita, jotka olivat ehdolla Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon saajiksi. Heino oli ehdokkaiden joukossa romaanillaan Enkelimies (2006). Palkinto meni Armas Alvarille (jolta en edelleenkään ole lukenut mitään, lukuisista yrityksistä huolimatta), mutta Heino jäi kytemään mieleeni. Luin keväällä hänen toisen romaaninsa Suomen suuntaan (2008), ja koska pidin siitä, lainasin alkukesästä myös esikoisen.

Enkelimies on rikosromaani, mutta ei dekkari. Siinä ei ratkota eikä etsitä mitään. Sen päähenkilö ei ole ajankäytön- tai alkoholiongelmista kärsivä poliisi tai yksityisetsivä. Enkelimiehen päähenkilö on Jyrki Oinonen, pikkurikollinen Tampereelta, jolla on nuoresta iästä huolimatta takana pitkä rikoshistoria ja mittava putki rillu- ja päihdevuosia. Romaani alkaa Sörkän vankilasta, jossa Oinonen on suorittamassa velkaa yhteiskunnalle. Vapautumisen jälkeen Oinosen kaoottinen, väkivallan ja päihteiden huurruttama elämän meno jatkuu Tampereella. Oinosen lähipiiriin kuuluvat sisko Meerin lisäksi oudot kaverit Hippula ja Hanski sekä poliisikomisario Hämäläinen.
 
Oinonen on kiinnostava (anti)sankari. Olen kirjan alkumetreiltä asti hänen puolellaan, koska hänellä on – toki omanlaisensa ja yhteiskunnan yleisesti hyväksymää vastaamaton – moraali ja mikä tärkeintä, hyvä sydän. Näistä huolimatta asiat tuppaavat menemään aika lailla persiilleen. Oinonen ajautuu helposti suohon, yrittää pyristellä sieltä pois ja huomaa vajonneensa yhä syvemmälle upottavaan rämeeseen. Elämän hallinta saattaisi elpyä, jos olisi joskus selvin päin.
 
Heinon vahvuus ei ole tarinan kuljetuksessa. Romaani on tarkoitettukin katkelmaiseksi ja yhtäkkiä asiasta toiseen hyppääväksi, mutta ainakin aluksi lukija on ymmällään: missä mennään ja kuka puhuu. Heinon ansiot sitä vastoin ovat kielessä: hän käyttää antisankarin suuhun sopivaa kieltä, joka hyödyntää ilmaisuvoimaltaan uskomattoman monivivahteisen suomen puhekielen laajaa repertuaaria. Kielessä hyödynnetään slangia, murteita, sanaleikkejä ja rajatonta mielikuvitusta. ”Jassoo, sano jassokissa” saattaa jäädä omaankin kielenkäyttööni.