Eropaperit kertoo kolmesta sukupolvesta. Yhtäällä ovat Leea ja Klaus, joiden poika Jokke alkaa seurustella Sinikan kanssa. Jokke ja Sinikka ovat toinen taso. He ovat onnellisia ja heille syntyy kaksi lasta, Sara ja Tomi. Lapsiperheen elämä kuitenkin uuvuttaa, he lakkaavat olemasta onnellisia, Jokke löytää Raisan ja haluaa erota. Sinikka on romuna, lapset pyörivät eronneiden puolisoiden välissä. Ero ei TO-DEL-LA-KAAN ole siisti ja siinä kärsivät kaikki, erityisesti lapset.

60- ja 70-lukujen kuvauksissa äänessä ovat Sinikka, Leea ja Sarakin. Lapsen näkökulma on viiltävin, ja muistuttaa Honkasalon läpimuroteoksen Sinun lapsesi eivät ole sinun kertojanääntä. 2000-luvun lopulla äänessä on lähinnä Leea.

 

Eropaperit käsittelee kaikkea sitä tunneoksennusta, joka eroon liittyy: yksinäisyyttä, hylätyksi tulemista, väärin ymmärtämistä ja toisen ohi puhumista nyt alkajaisiksi ainakin. Se pohtii kysymystä, voiko kokemusta, usein väärin toimimista, siirtää tai voiko sen antaa perintönä lapsilleen. Se pohtii myös sitä, voiko sukupolvia kestänyttä väärin toimimista katkaista, voiko joku sukupolvi päättää toimia eri lailla, oikein.

 

Eropaperit on hieno kirja, mutta ei sellainen Honkasalo, jonka aion lukea uudelleen. Tunteet, joita kirjassa työstetään, ovat poikkeuksetta negatiivisia ja siksi kirjan lukeminen on kuluttavaa. Toiseen lukukertaan ei yksinkertaisesti ole voimavaroja.